t955i.net

The never ending war between cars and bikes

Renkaat vähenee ja vauhti kovenee

heinäkuu 2nd, 2015 by admin

Kukapa ei nauttisi moottoripyörällä ajelusta kauniina kesäpäivänä? Auringon paistaessa, tuulen puhaltaessa hellästi poskille ja tukan viipottaessa viiman mukana on vapauden tunne parhaimmillaan. Siksi ei olekaan ihme, että monet unelmoivat omasta moottoripyörästä, onhan se aika romanttista juuri kesäaikaan.

Mutta on moottoripyörästä muutakin iloa. Varsinkin kaupunkialueella moottoripyörällä liikkuminen on todella näppärää ja paljon vaivattomampaa kuin esimerkiksi autolla liikkuminen. Moottoripyörällä pääsee ohittamaan tuossa tuokiossa, ruuhka-aikana se on aivan vallaton kaveri ja säästää paljon aikaa, koska kuskin ei tarvitse olla pysähdyksissä autojen seassa ja parkkeeraaminenkin tapahtuu käden käänteessä. Liekö ihme, että Etelä-Euroopan suurkaupungeissa moottoripyörät ja skootterit ovatkin pääliikkumisvälineitä auton sijaan.

Myös riskit kasvavat

Sateella moottoripyörä on kinkkisempi kuin auto, ei pelkästään vaatetuksen puolesta, mutta myös turvallisuutensa puolesta. Kahdella pyörällä liikkuminen tuo liukastumisvaaraa ja tekee ajamisesta hankalampaa ja näkyvyys on heikkoa. Mikäli vaatetus ei ole vedenpitävää, voi olla varma, että koko asustus menee vaihtoon – jos vaihtovaatteet ovat siis mukana…

Moottoripyöräilyssä on muitakin vaarapuolia: Kuski kun ei ole auton sisällä, pyörässä ei ole turvatyynyjä, vaan impakti onnettomuuksissa on suoraan kuljettajaan, mikä useimmin tekeekin moottoripyöräonnettomuuksista vakavia kuolonkolareita. Se onkin luonnollisesti moottoripyöräilyn huonoin puoli.

Autolla ajaminen pitkiä matkoja väsyttää yhtälailla kuin moottoripyörällä ajaminen, jos on sattunut nukkumaan huonot yöunet. Moottoripyörällä ajaminen saattaa jopa pitää hereillä, koska tunnet kylmät ja kuumat ilmavirrat ja tuulen kasvoillasi, mutta autolla ajaessa väsyminen saattaa usein pakottaa pysähtymään.